Tätä viikonloppua on odoteltu! :)
Juholla on ensimmäinen viikonloppu vapaa. Mukava viettää vähä normaalia elämää, ku en osaa yhtään tottua arkeen ilman Juhoa. :)
Siittä miekkosesta on tullu niin olennainen osa elämää, ettei sitä haluaisi poistaa yheksäksi kuukaudeksi. Varsinkaa yheksäksi kuukaudeksi, ku tämä kaks viikkoa on jo ollu maailman pisin aika! ;)
Ai että kuinkako oon pärjänny?
Noh, välillä on itketty ja välillä vähä hymyilty. :)
2päivää ennen armeijan alkua oli jo tosi haikeita, Juhonki naama oli ihan harmaa ja kurtuilla.
Sitte ku Juho lähti armeijaan, nii sitä ei yhtään ymmärtäny, että se tosiaan meni nyt eikä tuu ainakaa kahteen viikkoon kotia. Illalla ei malttanu mennä nukkumaan, ku tuntu siltä että kohta se soittaa että saa tulla hakemaan, niinku se normaalisti teki sillon ku se oli töis.
Neljä ensimmäistä päivää oli maailman vaikeimmat.
Ajatuksia ei saanu muualle, ku meijän olkkarin ikkunasta näkyy kasarmille. :D
Niin läppä ku se onki, että Juho on tosiaan ihan 100 metrin päässä aina ku oon kotona, mutta silti pitää itkeä vollottaa ku ei oo sitä omaa häslinkiä kotona. Pelkkä yksinäisyys ja kissan metkut.
Pitää varmaa keksiä jotain oikeaa ajantappo tekemistä, että menis yheksän kuukautta yhessä sekunnissa. :)
~ Pirke ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti